
Matto

Tästä se alkoi. Matonvalmistuksen kurssi. Kankaspuita piti lyödä niin lujaa kuin pystyi. Hauskaa oli ja maton laatu on hyvä. Opettajakin kehui - ihan on panssaria - tuli tosi kestävä matto.
Ensimmäinen matto meni koulun taitavakauppaan myyntiin. Matto oli samalla minun suunnittelemalla kaavalla tehty kuin vieressä olevan kuvan matto - palttinaa ja ripsikudosta vuorotellen. Taitavakaupan matossa käytin kuteina räsyjä sekä trikoota, jotta matosta tuli kauniin yhtenäinen.
Kuvassa näkyvä matto tuli kotimme eteiseen.

Mattokurssilla opin loimien luomista sekä kankaa rakentamista; loimilangan tukille pyörittämistä, niisimistä, pirtaan pistelyä ja alkusolmujen tekoa, välittäjien ja polkusten sitomista sekä tietenkin itse maton kutomista.
Kodin matossa on sama vaalea loimilanka, kuin taitavakaupan matossa. Eteisenmattoon valitsin kuteiksi vaalean villasekoitelangan, tumman trikoon sekä itse valkoisesta trikoosta värjäämäni trikoisen matonkuteen.
Alla näet kuvia kudonnan vaiheista sekä värjäysporesessista, joka onnistui yllättävän hyvin. Väristä ei tullut ihan sitä mitä lähdin hakemaan, mutta lopputulos onnistui hyvin. Värisävy, joka on hieman enemmän siniseen vivahtava, kuin oli tarkoitus, sopii täydellisesti kotimme eteisen tumaan parkettilattiaan.
Taitavakaupan mattoon tein viimeistelyksi päärmeet ja omaan matton itämaisen loimilankojen sidonnan.
Mattoja suunnitellessa ja tehdessä en vielä osannut ajatella kovinkaan ekologisesti, mutta ajatus kestävän kehityksen mukaisista tekstiileistä on koko Yé-zér craft käsitöiden arvokkain arvo. Kalliimmaksihan käsin tehty kestävistä materiaaleista luotu tuote tulee, mutta niinhän se monesti menee. Laatu ja kestävä kehitys on hintavaa, mutta samalla saa pitkäikäisiä tuotteita, joiden kestoikä pienentää tuotteen hiilijalanjälkeä huomattavasti ajan kuluessa. Hankkimalla hyvälaatuisia kestäviä tuotteita voimme todellisuudessa vähentää luonnonvarojen tuhlaamista ja kuluttamista.
Kiitos hyvälle opettajalle ja inspiroiville kurssikavereille mattokurssista. Nyt voin hyvillä mielin aloittaa mattojen kutomisen myös asiakkaille.
Eteisen matto ohje:
Koko: 250/84
Sidos: Palttina ja ripsi (neljälle varrelle, polkukset: 2 palttinalle 2 ripsikudokselle)
Loimilanka: kalalanka TEX 30/15
Tiheys; 2l/cm
Pirta: 20/1
Lankaluku: 92x2+4=188l
Leveys: 84cm + kutistumisvara (10% noin 8cm) = 92cm
Pituus: 2,5m + kutistumisvara (10% 0,25m) = 2,75m
Loimen pituus: maton pituus kutistumisvaralla 2,75m + tutkaimet 0,4m + solmiamisvarat 0,15m = 3,2m
Loimen menekki: 270g
Kuteen menekki: Vellasekoite lanka 1,60kg, tumma trikoo 1kg, värjätty kude 3kg
Värjäys: 3.15%väri levafix gelb 0,72%, rot 1,9%, blau 0,53%, soodan 1,9kg, suola 3,5kg

Kudonta:
5,5cm Palttina kolmella sukkulalla vuorotellen, kaikissa sukkuloissa eri kude
11 cm Ripsi vuorotellen värjätty ja tumma trikoo kude
5,5cm Palttina kolmella sukkulalla vuorotellen, kaikissa sukkuloissa eri kude
38,5cm Ripsi vuorotellen villa ja värjätty kude
5,5cm Palttina kolmella sukkulalla vuorotellen, kaikissa sukkuloissa eri kude
11 cm Ripsi vuorotellen villa ja tumma kude
5,5cm Palttina kolmella sukkulalla vuorotellen, kaikissa sukkuloissa eri kude
38,5cm Ripsi vuorotellen villa ja varjätty kude
Toista kaksi kertaa. Halutessasi pidemmän maton toista useampi kerta.
Loppuun:
5,5cm Palttina kolmella sukkulalla vuorotellen, kaikissa sukkuloissa eri kude
11 cm Ripsi vuorotellen värjätty ja tumma trikoo kude
5,5cm Palttina kolmella sukkulalla vuorotellen, kaikissa sukkuloissa eri kude